tiistai 21. huhtikuuta 2015

vastauksia puutarhahaasteeseen


Puutarhaa viime kesäkuussa.

Sain jokin aika sitten Kivipellon Sailalta puutarhahaasteen, kiitos Saila. Tässä vastaukset kysymyksiin. Palaan vielä muihin saamiini haasteisiin

1. Milloin blogisi näki päivänvalon ja kauanko se antoi odottaa itseään?
30.9.2008. Eksyin sattumalta blogimaailmaan, ihastuin ja aloitin melko pian oman blogini. Minulla on blogikavereita aivan noilta alkuajoilta asti, ja osan heistä olen tavannutkin ihan nokikkain. 

2. Millainen suhde Sinulla on puutarhaasi?
Rakas puutarha, josta olen yrittänyt luoda samalla myös luontopihan, jossa eläimet viihtyvät.

3. .Entä rikkaruohoihin, ovatko ne karvoja nostattavia kauheuksia vai maan tilaa osoittavia oheiskasveja?
Oheiskasveja.

4. Kuinka kanssakäyminen rikkaruohojen/oheiskasvien kanssa sujuu...kuinka ahkera perkaaja olet?
Minulla on tiheät istutukset, joten rikkakasveille ei juuri jää tilaa. Ja esimerkiksi nokkosia en kitke pois, vaan jätän ne nokkosperhosille.

5. Onko kasvimaasi/kukkamaasi puhtaalla mulloksella vai katepeiton alla lämpimässä?
Puhtaalla mulloksella. Tosin sitä ei paljon näy.

6. Onko puutarhanhoito puolisosi kanssa yhteinen harrastus ja ilonaihe?
Herra Karhua ei puutarhailu kiinnosta, hän ei edes erota kasveja toisistaan.  

7. Mitä kasveja juuri nyt haluaisit puutarhaasi? Mistä et milloinkaan luopuisi?
Tänä vuonna kokeilen ensimmäistä kertaa kasvulaatikkoa, joten esimerkiksi kurpitsaa kokeilen, samoin uusia yrttejä ja tomaatintaimia pitää myös hankkia.
Pihan suosikkikasvejani ovat esikot ja sipulikasvit (kevään kaunistajat) sekä alppikärhöt  (Muodostavat paksun suoja- ja näköaidan naapureihin päin)

8. Millaisia rakennelmia ja laatoituksia/kiveyksiä suosit...uusia, tuunattuja...
Piha on pieni, joten mitään rakennelmia ei mahdu. Kiveyksissä suosin vanhoja kiviä.

9. Paras työkalusi?
Pakko myöntää, että työkaluni ovat melko huonossa kunnossa, onneksi pari istutuslapiota ovat hyviä.

10. Mielipuuhasi puutarhassa/kasvimaalla?
istua hiljaa paikalla ja katsoa perhosia tai lintujen kylpemistä lintukylvyssä

11. Paras hetki puutarhassasi?
Varhaiset, raikkaan tuoksuiset kesäaamut, jolloin kaikki muuta vielä nukkuvat ja saa olla aivan omassa hiljaisuudessaan.



SHARE:

71 kommenttia

  1. Kaunis, luonnollinen ja rehevà puutarha!
    Hyvàà viikon jatkoa ja puutarhailua:-)

    VastaaPoista
  2. Kaunis, rehevä ja monipuolinen kuva puutarhastasi. Olet onnistunut hyvin tavoitteessasi luoda puutarhassasi paikan eläimille; sinulla on usein hienoja kuvia mm. oravista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Between:) oravat ja linnut viihtyvät, varsinkin mustarastaat etsivät mielellään matoja kasvien alta

      Poista
  3. Voin kuvitella kuinka ihana puutarha Sinulla on, lepopaikka kaikille, niin ihmisille kuin eläimillekin! Kauniita vastauksia, niissä on mukana luonnon ja elämän tärkeys! Puutarha on varmaan, useimmiten, paikka latautua, hiljentyä ja nauttia! Kiitos kun vastasit haasteeseeni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, ja kiitos haasteesta

      Poista
  4. Puutarhasi on lumoavan kaunis ja rehevä! Ei ihme että siellä viihtyvät niin ihmiset kuin eläimetkin ♥
    Lämpöä ja aurinkoa tulevaan viikkoosi :)

    VastaaPoista
  5. Upean rehevältä näyttää puutarhasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Maarit:) Olen kasvirunsauden ystävä

      Poista
  6. This garden looks fantastic !!
    Greetings

    VastaaPoista
  7. Puutahramaailma on minulle melko vieras mutta silti oli mukavaa lukea vastauksiasi. Joitakin sanoja vilahteli, jotka eivät kertoneet minulle mitään =D. Kuten mulloksella ja katepeitonalla =D. Itse kyllä tykkään kovasti katsella toisten puutahroja ja rakastan kasveja, niin istutettuja kuin luonnonvaraisiakin. Ihanaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka:) Mullos tarkoittaa paljasta multapintaa ja kate esim. ruohosilpun tai olkisilpun käyttämistä pinnan peittona. Se lannoittaa ja suojaa rikkaruohoilta.

      Poista
  8. Kivoja vastauksia ja kaunis kuva.

    VastaaPoista
  9. Dear Sussi
    Your garden is wonderful! My garden is wild and full of wild plants, but it is okay- let it grow....

    Hugs
    JetteMajken

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thabk you Jette:) I love wild and full garden

      Poista
  10. Upean näköinen puutarha, kivoja vastauksia.:)

    VastaaPoista
  11. Tiesin melkein vastauksesi etukäteen, kun olen seurannut blogiasi niin kauan
    Luonnon rakas ihminen olet.

    VastaaPoista
  12. That IS a wonderful garden !

    VastaaPoista
  13. Gorgeous photo, Sussi!

    VastaaPoista
  14. Gorgeous photo, Sussi!

    VastaaPoista
  15. I love gardens, in all them ways! Thanks for share this so fresh pic.

    VastaaPoista
  16. I so enjoyed reading your answers friend and like you I like to sit and take it all in! And sometimes I don't even use tools...just my hands! Beautiful space! Nicole xo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. So nice to hear:) Thank you Nicole:)

      Poista
  17. Voi ihanuus tuota sinun puutarhaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Irmastiina, olen villin runsauden ystävä:)

      Poista
  18. Hyvät vastaukset, ja tuo puutarhasi sehän on kuin satujen lumottu puutarha, ihana.

    VastaaPoista
  19. Ihana puutarha ja ihanat vastaukset <3

    VastaaPoista
  20. Valtavan rehevä ja ihanan kerroksellinen on puutarhasi. En yhtään ihmettele, että niin monet eläimet siellä viihtyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnut ja siilet viihtyvät hyvin pensaiden ja kasvien suojassa:)

      Poista
  21. Oon varmaan ennenkin sanonut, mutta sanonpa taas: olet kyllä mun ehdoton puutarhaidoli! Ah. Voi kun joskus saisi omankin pihan edes etäisesti muistuttamaan tuollaista oikein rehevää keidasta, jossa on lintujen ja hyönteistenkin mukava touhottaa :)

    VastaaPoista
  22. Sinulla on ihanan rehevä ja runsas puutarha :)

    VastaaPoista
  23. Gostei das suas respostas e adorei poder conhecer um pouco sobre o seu jardim!!!
    Beijos.
    Tatiana

    VastaaPoista
  24. O valor das coisas não está no tempo que elas duram, mas na intensidade com que acontecem.
    Por isso existem momentos inesquecíveis, coisas inexplicáveis e pessoas incomparáveis.(Fernando Sabino)
    Obrigada pela visita carinhosa!
    Uma linda e abençoada semana!!!
    Abraços Marie.

    VastaaPoista
  25. Voit jatkaa nauttia puutarhassa on kaunis;)
    Besos.

    VastaaPoista
  26. Samalla aaltopituudella ollaan:)

    VastaaPoista
  27. Pidän tiheään istutettu kasveja. Se näyttää hienolta omassa puutarhassa. Kuten minä keskustelee myös vastauksia haasteeseen. Terveisin.

    VastaaPoista
  28. Oijoi huomasin vasta nyt, että olit juuri vastannut toiseen haasteeseen. Laitoin sinulle hikisiä kysymyksiä valokuvablogiini ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa, otan haasteen vastaan:)

      Poista
  29. Anonyymi24/4/15

    Kaunis kuva :) ja mukava haaste ! Hyvää viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
  30. Boa tarde, desfrutar de uma jardim com lindas flores é maravilhoso, a foto é excelente.
    AG

    VastaaPoista
  31. Ihanaa rehevyyttä tuossa kuvassa! ja kauniit nuo tulppaanien väriläiskät. Ajatus luontopihasta, jossa eläimetkin viihtyvät, on minun makuuni. Meillä asusti tontilla kontiainen joitakin vuosia sitten. En ole nähnyt sitä muutamaan kesään, mutta toivottavasti on edelleen elossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla. Luontopihan ystävät auttavat luonnon monimuotoisuutta

      Poista
  32. Fantastic garden!
    Hugs

    VastaaPoista
  33. Ihana kuva puutarhasta, niin rehevää! Ja kiva lukea haastevastauksia :D

    VastaaPoista
  34. Puutarhakuvasi on minun makuuni. Runsas ja mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  35. Mukavat vastaukset. Puutarhasi näyttää kauniin villiltä. :)

    VastaaPoista
  36. Kivoja vastauksia ja kuva kertoo: Hurmaava puutarha ♥

    VastaaPoista
  37. Kivoja vastauksia ja kuva kertoo: Hurmaava puutarha ♥

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig