torstai 10. joulukuuta 2015

Reissumuistoja

Jatkuva vesisade on pitänyt minut poissa kameran luota. Hyvä hetki siis kaivaa kuva-arkistoja. Nämä ovat viime kesän reissulta

Aakenuksen rinteiltä otettua




Oloksen tuulimyllyt näkyvät alakuvassa. 



Kukaksella otettuja kuvia






Haaveissa on viettää  joskus Lapissa pidempi jakso, kokea kokonaisuudessaan Lapin ruska ja kaamos. 

 Päinvastoin kuin useimpia, minua ei hämärä tai pimeä häiritse. Minua harmittaa se kaikki tämän vuodenajan häsä ja härdeli . Pimeä aika olisi juuri sopivaa aikaa hiljentyä ja rauhoittua. Pohdiskella.  Mutta mitä tekee useimmat? Työpaikoilla otetaan loppukiri, kotona ja kaupoissa hösätään joulua.

Kaamosajalla on  oma sanomansa. Pysähdy. Älä sure pimeyttä, vaan löydä hämärän eri värisävyt. Avaa mielesi  hiljaisuudelle ja rauhalle.   

 
SHARE:

78 kommenttia

  1. Beautiful scenery and nice pictures.
    Good Thursday to you.

    VastaaPoista
  2. Onpa kaunis kuvasarja. Ihanat maisemat. Hieno on tuo porokuva. Oikeassa olet; olisi hyvä avata mieli hiljaisuudelle ja rauhalle.

    VastaaPoista
  3. Oh my guiness the reindeers!! I love them! I'm felling envious hahahaha! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. There are lot of reindeers in Lappland:) Thank you Varla Lee:)

      Poista
  4. Sielunsiskoja... Meillä(kään) ei stressata pyhistä, tykätään ollaa jöllötellä ja puuhastella tai olla puuhastelematta mitään, usein luetaan pitkinä pyhinä (jos en sitten tee remppaa).

    VastaaPoista
  5. Kaunis kuvasarja!
    Nyt, kun on näitä lapsenlapsia, niin tulee kyllä enemmän hössötettyä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsille jouluvalmistelut ovat ikimuistoisia, kunhan ei vain liikaa mene mukaan kaupalliseen jouluun.

      Poista
  6. Kuvasi ovat niin mielenmaisemia minullekin. Kukaksella kävin kevättalvella, on upea tunturi ja poroista tykkään ihan mahottomasti.
    Kaamos ja ja hiljaisuus ovat niin ihanaa aikaa vain olla ja nauttia. Minä lukeudun kaamosajan ystäviin. Ruska on toinen, joka lumoaa.
    Mutta jouluhässäröinnistä en tykkää, mutta joulunajasta muuten kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla:) Kukakselta on minusta nähtävissä todella komeat maisemat.

      Poista
  7. Oh, how I would love to see reindeer in real life! Fantastic landscapes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. thank you Jandi:) There are lot of reindeers in Lappland.

      Poista
  8. Boa tarde, belas imagens do fim de verão, hoje a paisagem é diferente, mais tarde volta ao mesmo, é assim a natureza.
    AG

    VastaaPoista
  9. Upeita kuvia!
    Ihan totta mitä sanot,ja turhaakin vähän tämä joulunajan hössötys. Hämärässä hiljaisuudessa on puolensa, vaikka ajoittain kukkia kaipaankin ;)

    VastaaPoista
  10. Aivan ihania kuvia!
    Olen lukuisat kerrat kaivannut noita tuttuja tuntureita ja maisemia. Meillä on sama haave, joka toivottavasti vielä joskus toteutuu :)
    Joulua rakastan, mutta ilman kaupallisuutta ja hössötystä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku:) Toivottavasti jonakin päivänä...

      Poista
  11. Viimeistään eläkkeellä sitten aikaa vapautuu Lapin maisemiin ellet sitten muuta sinne aikaisemmin.
    Porot ovat ihania.
    Jouluhäsläys ei kait ole oikein kenenkään mieleen. Mutta aatto tuntuukin sitten kaksinverroin mukavammalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että pääsen aikaisemminkin. Saa nähdä

      Poista
  12. Ihana katsoa vihreää kuvista kun ulkona on säkkipimeää. Ja nuo porot olivat suloisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porot olivat tottuneita ihmisiin, eivätkä yhtään pelänneet kuvaamista.

      Poista
  13. Hyvin sanottu kaamosajaata. Olenpa samaaki mieltä että kyllä siinä kaamoksessa on eri värisävyjäkin. Hienoja muistoja!

    VastaaPoista
  14. Aivan ihanat kuvat :)

    VastaaPoista
  15. Ihanat kuvat.
    Haluaisin myös kokea pohjoisen ruskan ja talvisen lumen valaiseman kaamoksen.

    VastaaPoista
  16. Ihania kuvia!

    Ja ihanaa, että osaat ottaa pimeän vuodenajan vastaan positiivisesti. Minulla on vielä aika lailla oppimista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna:) Kun pysähtyy ja katsoo tarkkaan, näkee hämärän kauneuden.

      Poista
  17. Rauhoittavia kuvia, ei mitään liikaa eikä liian vähän. Tänään lasten joulukonsertissa koin samanlaista valoisaa rauhaa, iloa ja vilpittömyyttä! Rauhoittavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  18. Kaunista on kuvissasi! En kaipaa yhtään tuota markkina humua ja häslinkii..
    ihmiset ovat pinnakireellä. Mun unelma on jo vuosia ollut hirsimökki keskellä ei mitään silloin kun ihmisillä on joulusta stressi syvimmillään..
    jotenkin ei vaan jaksa katsella ku ovat niin uupuneita..heh

    VastaaPoista
  19. Upeita, ihania maisemia...
    Minä en ole koskaan aiemmin elämässäni kokenut "kaamosväsymystä", mutta viime kuukauden ajan olen ollut kyllä tosi väsynyt tähän pimeyteen... Ehkä lumen puute tekee tästä ns. talvesta niin erikoisen pimeän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu:) Lunta tulee vielä varmasti

      Poista
  20. Kuvistasi löytyy sitä ihanaa rauhaa mistä kirjoitit <3.

    Täällä muun muassa meidän 6-vuotias jo kovasti odottaa piparien leipomista, joulupukkia lahjoineen jne jne. Niinpä se on vaan äidin pistettävä töpinäksi ja ryntäiltävä kaupoilla, että saa kaiken jouluksi valmiiksi ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi:) Lapsille joulu on jännittävää aikaa

      Poista
  21. Anonyymi11/12/15

    Ihanaa lukea näitä pimeyteen positiivisesti suhtautuvia postauksia! Ei jaksaisi aina kuulla pelkkää valitusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma:) Minä tykkään hämärästä

      Poista
  22. Aakenus on jäänyt mieleen erilaisena tunturina. Kaunista on ollut kesälläkin.
    Pohjoisessa kaamos ei tunnu ollenkaan ikävältä kun on lunta, toisin kun lumettomassa Etelä-Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aakenus on kiintoisa paikka, pidän myös sillä alueella olevista luontopoluista/reiteistä.

      Poista
  23. Dearest Sussi; What beautiful nature pictures, LOVE the reindeer♡♡♡

    Sending Lots of Love and Hugs from Japan to my Dear friend, xoxo Miyako*

    VastaaPoista
  24. Rakastan joulun aikaa juuri siksi, että katson, että silloin on mahdollisuus käpertyä kotiin ja omiin asioihin. En kiellä, ettenkö antaisi lähimmille ihmisille (ja koirille :) ) joululahjoja tai noudattaisi muitakin joulun perinteitä, mutta senkin voi tehdä rauhallisin mielin, kun ei lietso itseään paniikkiin ja antaa itselleen aikaa siinäkin asiassa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin todettu, olen ihan samaa mieltä:)

      Poista
  25. Kauniit kuvat! Upeat maisemat kuvissasi!

    VastaaPoista
  26. Hienoja ajatuksia.Valittaminen onkin ihan turhaa,kun säälle me ei mahdeta mitään.Rauhaa joulun odotukseen.
    Noissa maisemissa olisikin upeata viettää joulua:)

    VastaaPoista
  27. Tuntureita ja poroja, ihanaa. Minäkään en tiedätkö masennu pimeästä ollenkaan, päinvastoin pidän siitä. Sekä hämäränhyssystä. Ei olisi ollenkaan mahdoton ajatus minullekaan kokea pohjoisen kaamos. Toivottavasti sinun haaveesi siitä toteutuu!

    VastaaPoista
  28. Hei Sussi. Blogissani on sinulle hassu haaste.

    VastaaPoista
  29. Ihanat kuvat <3 Lapissa on niin kaunista... Minulle tämä pimeä on myrkkyä! Hyvää 3. adventtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari:) Teillä oli onneksi tullut vähän lunta.

      Poista
  30. Wooooow ! These views are so beautiful !!
    Thanks for sharing your photos !
    Greetings :)

    VastaaPoista
  31. Wooooow ! These views are so beautiful !!
    Thanks for sharing your photos !
    Greetings :)

    VastaaPoista
  32. Onpas vaelleltu ja hienoissa maisemissa. Onnellinen hän ken ymmärtää miten mahtavaa on ihmisen Lapin kairoissa.

    VastaaPoista
  33. Ei nämä ilmat todellakaan houkuttele kulkemaan kameran kanssa (jollei sitten ole pisarafriikki :). Eli on sopivat säät kaivella kuvavarastoa.
    Ja kauniit muistot kaivoitkin esille. Näitä on kiva katsella nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos orvokki:) Kameraan tuli viime Lapin reissulla kosteutta, joten opin kantamaan kautta sen etten enää kuvaile turhan innokkaasti sateessa

      Poista
  34. Kauniit kuvat, joista välittyy rauha.
    Juuri sopivaa vastapainoa tälle joulukuun kaaokselle. Kiitos :)

    VastaaPoista
  35. Kauniisti kirjoitat...ja totta joka sana. Nyt on levon aika, vuosi touhua takana, miksi ihmeessä kaikesta on tehty sensaatiota, rauhoittuminen Joulun aikaan ja kaamokseen on ihan kamala esimerkki siitä! Nautin myös hämärän hyssystä, kynttilöistä, kotiinpaluusta oravanpyörästä ja pehmeistä väreistä! Saa sataa, saa tuulla, saa olla pimeää, nyt on sen aika! Joulu tulee, kevät tulee, kesäkin...ilman höösäämistä! Kellot voitaisiin takavarikoida tähän vuodenaikaan ja kaikki lamput!

    Upeat Lapinkuvat!

    VastaaPoista
  36. Kauniita maisemakuvia!

    VastaaPoista
  37. Hienoja kuvia! Tuntureilla olis kyl hieno käydä. En ole koskaan käynyt. Mut suunnitelmissa on. Sitä ei tiedä koska toteutuu mut haaveilla aina saa. Ja joskushan haaveet toteutuu!

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig