Kalliomaalausten kertomaa

Jokin aika sitten lupasin kalliomaalauspostaukseni kommenttivastauksissani kertoa siitä, mitä kalliomaalaukset  oikeastaan meille kertovat. Maalaukset eivät ole varsinaista taidetta sellaisena kuin me nykyihmiset taiteen käsitämme, eivätkä myöskään kieltä, joka olisi luettavissa,  vaan symboleita.

Suomen kalliomaalaukset on ajoitettu noin 7 000 - 3 000 vuotta vanhoiksi, kivikauden kampakeraamiselle  ajalle. Niiden tekijät olivat metsästäjä-keräilijöitä. Maalausten teko loppui ihmisten siirtyessä maanviljelykseen.

Maalauksista on esitetty erilaisia teorioita.  Yksi on metsästysmagia, eli taatakseen pyyntionnensa kuvattiin saaliseläimiä. Toinen on totemismi, eli klaanit olisivat maalauksilla merkinneet alueidensa rajoja.

Nykyisin vallalla oleva käsitys on samanismi, eli  että maalaukset kuvaavat samaanin henkimaailmaan tekemiä matkoja apueläinten ja/tai henkien avulla.

Kalliomaalaukset sijaitsevat paikoissa, jossa maa, vesi ja ilma kohtaavat.  Tämä kuvastaa samanistisen maailman kolmea tasoa, alista, keskistä ja ylistä maailmaa. Paikoille on ominaista ympäristöstä eroava muoto, ne muistuttavat usein ihmisen kasvoprofiilia ja äänimaailma (kaiku).

Samanismista  tarkemmin aikaisemmassa postauksessani , tässä  linkki

Maalauksista yleisimpiä ovat ihmishahmot (noin 32%) ,  hirvet (noin 30 %) ja venekuviot (noin 14%)

Osa tutkijoista uskoo, että kalliomaalausten perinne jatkui saamelaisten noitarumpuihin piirtämissä kuvioissa ja seitojen palvonnassa.

vasemmalla sydänpisteinen hirvi, ihminen keskellä  ja vene oikealla

Astuvansalmelta, kallion  ihmisen kasvoprofiilia muistuttava muoto on selvästi havaittavissa

Samaani vasemmalla ( sarvipäinen tikku-ukko), hirviä

Antti Lahelman kalliomaalauksista tekemän väitöskirjan mukaan kädenjäljet ovat kallion rituaalista koskettamista.