keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Homma ruusuisessa hanskassa?

Olen niitä puutarhassa puuhailevia, jotka ovat kovia kuluttamaan puutarhahanskoja. Viime vuonna puutarhaliikkeestä ostamani suhteellisen hintavat puutarhakäsineet kestivät parisen viikkoa. Sen jälkeen toinen peukaloista oli kulunut puhki.

 Niinpä ei ole yllätys, että kun minulle tarjottiin puutarhakäsineitä testattavaksi, otin tarjouksen vastaan. Asiaan vaikutti myös se, että käsineiden valmistaja, Ejendals, työllistää Suomessa Jalasjärvellä 142 henkilöä. (Jalas suojajalkineet).

 Loppukesästä postaan, miten ovat kestäneet ja minkälaiset ovat kokemukset pitkässä käytössä. 

Tegeran peruspuutarhakäsine on osuvasti lemppariväriäni.  Istuu napakasti käteen ja  tuntemus on hyvä koko ajan.

 
Kuvassa näkyy viimeisin kiviprojektini. Laitoin kiviliuskekatteen  paikkaan, jossa mikään kasvi ei kasva kunnolla,  Siihen päälle kesäkukkaruukut.  Tuo liuskekivi ei ole ihan täysin omaa tyyliäni. Tässä kävin sisäisen Mr Jekyll ja Tohtori Hyde -keskustelun "yritetään nyt vielä, josko siinä jokin kasvaisi" - kannan ja "eikun nyt stailataan ja kunnolla" - kannan välillä.


Nämä Tegera 90050 :t ovat  minusta todella positiivinen yllätys. Vahvaa nahkaa, erikoispitkä varsi ja vahvistetut peukalot. Tarkoitettu erityisesti ruusupensansaissa peuhaamiseen. Vaikuttavat  minusta hyviltä myös risusavottaan ja nokkospuskissa pyörimiseen.  







SHARE:

64 kommenttia

  1. Hienot hanskat! Mulla on ollut tuollaiset ylemmät hanskat joskus. Sain nekin puhki aika nopeasti..., mutta ei kai niitä ikuisesti kestämään ole tehtykään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri on mun lemppari, joten tekisi mieli vain katsoa niitä:)

      Poista
  2. Hienot hanskat! Noilla on ilo kukkia hoitaa. Nuo jälkimmäiset sopisivat puutarhan lisäksi vaikka moottoripyöräilyyn :)
    Kukkivaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minullakin kävi mielessä moottoripyörähanskat:) Samaa tyyliä.

      Poista
  3. Hommat hanskassa siis. ;)

    VastaaPoista
  4. Hyvän näköiset nuo uudet hanskat.
    Osallisstu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan minun blogissa.

    VastaaPoista
  5. I like those gloves they look useful as well as comfortabl but being a villager I just love to touch the soil when I plant something it just refreshes my soul

    VastaaPoista
  6. I like those gloves they look useful as well as comfortabl but being a villager I just love to touch the soil when I plant something it just refreshes my soul

    VastaaPoista
  7. Hienot hanskat. Toivottavasti ovat myös kestävät.

    VastaaPoista
  8. A amizade nos faz ver o mundo com olhos novos.
    Feliz dia do amigo!!!!!
    Beijos Marie.

    VastaaPoista
  9. Tuli noista jälkimmäisistä hanskoista heti mieleen, että voisivat toimia hyvin myös sellaisten eläinhoidokkien käsittelyssä, joiden kanssa on vaarana tulla purruksi :) Eivät varmastikaan ole kädessäkään yhtä kömpelöt, kuin hitsaushanskat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen myös, että kävisivät hyvin esim. siilien käsittelyyn. Vastaavilla hanskoilla olen nostanut siiliä vaarapaikoista pois.

      Poista
  10. Hyvännäköisiä hanskoja. Ruusuja käsitellessä varsinkin tarttis hyvät hanskat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, pahimpia ovat ruusunpiikit ovat jäävät ihon alle

      Poista
  11. Hyvän näköiset hanskat. Tuollaiset kuuluisi olla jokaisen puutarhurin arsenaalissa :)

    VastaaPoista
  12. Ruusunpiikit tulevat salakavalasti materiaalien lävitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, on sattunut usein. Nuo alahanskat kestävät hyvin piikkejä, onneksi!

      Poista
  13. En tiennytkään, että Jalas on samaa konsernia. Se on lisäplussa noille käsineille. Yllätyin muutenkin positiivisesti kokeillesssani samoja hanskoja. Erityisesti pidemmät hanskat ovat hyvät ruusuhommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin olivat positiivinen yllätys:)

      Poista
  14. Juu, tuttu ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps:) Sormet puhki hetkessä, jos on huono tuuri hanskojen kanssa.

      Poista
  15. Moi. Työhansikkaat pitää olla hyvät kun jotain tekee. Kun on laittanut ei mukavat hanskat käteen ne on lentänyt aika äkkiä pois.

    VastaaPoista
  16. Nuo nahkaiset hanskat on varmasti tosi kätevät just ruusujen hoidossa tai vaikkapa nokkosia kitkiessä.
    Tykkään tuosta ruukkujen alustasta, tyylikästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kosotäti:) Nyt kun on pidemmän aikaa katsonut alustaa, niin olen tyytyväinen. Paikka on huoliteltu, eikä kärsivienn kukkien kotimaa.

      Nahkaiset hanskat ovat tosi hyvät.

      Poista
  17. Varrellisia hanskoja kaipaa monissa hommissa, nyt juuri ranteet naarmuilla ruusunaluksen kitkemisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo nahkaiset ja pitkävartiset ovat olleet todella positiivinen yllätys. Ruusut osaavat olla aika petoja kaneudenn lisäksi

      Poista
  18. Kauniin ja toimivan näköiset hanskat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ovat. Ylimmät vielä lemppativäriäni:)

      Poista
  19. Wow, they look cool !

    VastaaPoista
  20. Pitkävartisista on hyötyä puutarhahommissa. Sain käsivarteni naarmuille kun harvensin tuivioita. Olisi tarvittu pitkiä varsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tätä ennen tiennyt, että pitkävartisia löytyy. Ovat tosi tarpeen

      Poista
  21. Hyvältä näyttävät Tegerit! Itsekin olen pettynyt moniin puutarhahanskoihin. Tällä hetkellä minulla on lahjaksi annetut hanskat, jotka ovat myös pitkävartiset ja käyttötarkoitus on muuhun kuin puutarhahommiin. Ovat joustavat eivätkä päästä läpi ruusunpiikkejä tms. Kiva kuulla käyttökokemuksistasi Tegera-hanskojen kanssa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monella onkin käytössä muut kuin puutarhahanskat. Isä antoi minulle aina kunnon työrukkasia:)

      Poista
  22. Minä kulutan myös paljon hanskoja kesän aikana ja yleensä etusormi kuluu puhki, kun yritän kaivella rikkaruohoja juurineen savimaasta. Nyt löysin edulliset ja kestävät hanskat Tokmannilta, eivät kyllä ole mitään kotimaista tuotantoa. Joten kiinnostuneena odotan kokemuksiasi noista kotimaisista hanskoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, miten kestävät. Minulla kuluu myös aina sormista puhki

      Poista
  23. Onpa hienoa, että Suomessa tehdää puutarhahanskoja! Tuntuu, että kaikki käsityötä vaativa tehdään nykyään jossain halvan työvoiman maassa...

    VastaaPoista
  24. Kunnon hanskat on kyllä tärkeä juttu puutarhahommissa! Mulla menee kyllä sormenpäät puhki hanskoista parin päivän möyrimisen jälkeen. Molemmat testimallisi näyttävät varsin toimivilta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin alemmat vaikuttavat kestäviltä. Minulla menee myös sormenpäät puhki.

      Poista
  25. Hyvältä näyttää tuo uusin kiviprojektisi, joten hommat ovat selvästikin kauniissa, kotimaisessa hanskassa :)

    VastaaPoista
  26. Hyvälle näyttää puutarhakäsineesi!

    VastaaPoista
  27. On tosiaan hyvännäköiset hanskat, sekin on ilahduttavaa silmälle. Onnea hanskatestaukseen.

    VastaaPoista
  28. Ja pitäähän puutarhurin hanskoissa ruusut olla:)
    Kiva idea perustaa kiven päälle ruukkupuutarha.

    VastaaPoista
  29. Just tollaset Tegerat olisin tarvinnut tällä viikolla, kun leikkasin hernepensasaidan. Hiki tuli pitkähihaisessa puserossa, jolla yritin estää haavaumat : )
    Mukavasti kuvioitu molemmat hansikkaat.
    Kate on kauniisti aseteltu. Voisin vaikka innostua, mutta taloni on edelleen myynnissä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mayo:) Pitkävartiset hanskat ovat monessa puutarhahommassa tarpeen. Ennen tätä en tiennyt, että niitä on edes saatavilla.

      Poista
  30. varsinkaan niillä lempparivärisillä:)

    VastaaPoista
  31. No on sulla kunnon hanskat kokeilussa! Ruusu on hyvä :)

    VastaaPoista
  32. Puutarhahanskoja ei voi olla liikaa, niitä kuluu monta paria vuodessa. Ruusupensaisiin ei tavallisilla hanskoilla ole asiaa, siitä seuraa vain piikikkyyttä.

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig