torstai 23. joulukuuta 2021

Rauhallista joulua


 

Riku johdattelee meidät kieli pitkänä hyvien reseptien äärelle. Reseptit alla.

Sain joulukuun alussa maistaa Finlandia-talon Chef Mika Jokelan valmistamaa Benella-kalaa. Ympäristöystävällisesta  ja kotimaisesta Benella kalasta olen  postannut jo useamman vuoden ajan. Benella kirjolohta ja siikaa on  saaavilla mm. K-marketeista, Food Market  Herkku Helsingistä, Erikssonin kalatukusta sekä Kauppahalli 24 nettimyymälästä. 

Ohjeet neljälle

Hiilostettu benella -siika


Kuva Raisio Aqua

 320 g Benella Siikaa

½ rkl sokeria

2 rkl suolaa

1 tl valkopippuria myllystä

pari oksaa tilliä (maun mukaan)

 Irrota terävällä veitsellä vatsarasva siikafileistä ja nypi tarvittaessa ruodot pinseteillä. Anna nahan levätä vielä paikallaan. Sekoita kulhossa sokeri, suola ja pippuri. Sirottele seos kalafileiden päälle ja lisää tillinoksat. Asettele fileet liha vastakkain vuokaan ja laita jääkaappiin. Anna makuuntua 4 tuntia.

 Pyyhi kalasta tillit ja ylimääräiset suolat. Irrota nahka. Leikkaa fileet ohuiksi siivuiksi ja kokoa neljäksi annospalaksi.

Seuraa osuus, jossa tarvitaan tarkkuutta: annospalojen hiillostaminen. Lämmitä pannu kuumaksi, hiillosta annospalat kuumalla pannulla vain yhdeltä puolelta, puoli minuuttia per pala, ja nosta pannulta vetäytymään.

Kuva Raisio Aqua


Confattu Benella kirjolohi. Vanha ranskalainen valmistustapa

720 g Benella Kirjolohifileetä

3 rkl karkeaa merisuolaa

1 tl sokeria

Ripaus valkopippuria myllystä

 2 sitruunaa

5 dl luomuoliiviöljyä

Ripottele kirjolohifileelle suola, sokeri ja valkopippuri. Levitä päälle sitruunaviipaleet. Anna kalan makuuntua jääkaapissa 3 tuntia.

 Nappaa esille muutama arkki talouspaperia. Poista sitruunaviipaleet ja pyyhi talouspaperilla suola kalan pinnalta. Laita filee vuokaan ja kaada päälle oliiviöljyä niin, että filee juuri ja juuri peittyy. Aseta paistomittari kalan paksuimpaan kohtaan. Kypsennä 80-asteisessa uunissa, kunnes mittari näyttää kalan lämpötilaksi 50 astetta. Tähän kuluu aikaa noin 20–30 minuuttia. Nosta confattu kirjolohifilee pois vuoasta, taittele herkun alle pari palaa talouspaperia ja anna jäähtyä siinä jonkin aikaa.

 Siivilöi oliiviöljy talteen ja käytä myöhemmin esimerkiksi kalan paistamiseen.

 Benella Kala on suomalaisten sopimuskasvattajien kasvattamaa tuoretta kalaa. Benella Kalat ruokitaan Raisioaquan kotimaisilla Baltic Blend huippurehuilla. Jokainen Baltic Blendillä kasvatettu Benella Kala vähentää Itämereen muutoin päätyvää fosfori- ja typpikuormaa.

 

 


SHARE:

45 kommenttia

  1. Rauhallista joulun aikaa Sinulle ❤

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että tällaisia vaihtoehtoja tulee yhä enemmän. Herkulliset kalaohjeet.
    Toivotan sinulle oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Ilman muuta myös Rikulle samat toivotukset.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Rikulle, kun johdatteli hyvien reseptien äärelle <3
    Hyvää ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa ja rauhaisaa joulun aikaa teille! 🥰🌲

    VastaaPoista
  5. Rauhallista Joulua myös teille!

    VastaaPoista
  6. Aivan kuin Riku olisi siikakoukuille menossa.
    Hyvää joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siitä Riku varmasti pitäisikin. Kiitos Aimarii:)

      Poista
  7. Oikein hyvää joulunaikaa teille!

    VastaaPoista
  8. On mahtavat ja varmasti herkulliset annokset.
    Hyvää ja Rauhallista Joulua.

    VastaaPoista
  9. Rauhallista joulua! Rikulle joulurapsutukset :)

    VastaaPoista
  10. Bom dia. Neste Natal não quero pedir muito. Quero apenas que você que está lendo essa mensagem tenha muita paz, saúde, amor e felicidade. Grande abraço do seu amigo, brasileiro e carioca Luiz Gomes.

    VastaaPoista
  11. Feliz Navidad Sussi.
    Gran abrazo.

    VastaaPoista
  12. Minulla oli kieli myös pitkällä näitä ohjeita lukiessa . Me olemme todellisia kalan ystäviä. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin itsekin reseptejä kotona. Hyvää oli. Kiitos Nila:)

      Poista
  13. Näyttää herkulliselta. Mukavaa tapaninpäivää!

    VastaaPoista
  14. Hola Sussi. Riku es hermoso. Muchas gracias por las recetas de pescado, se ven muy sabrosas. Feliz 2022. Besos

    VastaaPoista
  15. Lovely fish dishes ...

    I hope you have enjoyed Christmas.
    I wish you a Happy New Year, and send my good wishes.

    All the best Jan

    VastaaPoista
  16. Varmaan oli maukasta
    Kaikkea hyvää ensi vuodeksi toivon sinulle.

    VastaaPoista
  17. Boa tarde. Espero que em 2022 você realize novos sonhos e projetos. São os votos sinceros do seu amigo brasileiro e carioca Luiz Gomes. Feliz ano novo, um ano de 2022 com muita saúde.

    VastaaPoista
  18. It is very important to have good thoughts in mind to write a beautiful post, and your mind seems very clear, only then you have written such a beautiful post, this post is worthy of praise, the praise of this post will be less. Gurugram Girl Number
    Online Girl Number Dehradun
    Gurgaon girl number
    housewife Gurgaon
    premium health
    Health Tips
    Rice Cake
    India Rice Cake

    VastaaPoista
  19. I'm your new follower :)

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta ja kommentista!

Vanhemmissa postauksissa on kommenttien valvonta päällä, jotta minulta ei jää viestit huomaamatta.

© Förmaaki ja puutarha. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig